Joskus on hyvä tuulettaa

Tuulettaminen on monessa mukana, sekä arjessa että juhlassa. Jossain vaiheessa elämäänsä suurin piirtein jokainen tuulettaa omalla tavallaan, tilanteen mukaan. Toisinaan se on varsin arkista puuhaa. Esimerkiksi silloin, kun kotona on ummehtunut ilma. Ikkunat avataan ja matot viedään ulos. Joskus jopa pestään koko talo lattiasta kattoon. Se on kovaa hommaa, mutta kunnon tuuletuksen jälkeen arki on parhaimmillaan ja kodissa raikas tuoksu. Se hetki on vaivan väärti.

Toinen tapa tuulettaa on juhlan tai jonkin suuren saavutuksen hetkellä. Silloin tyyli on jokaisella omien mieltymyksien mukainen. Siinä missä yksi repeää riemusta, hyppii tasajalkaa, huutaa, itkee ilosta ja halaa kaikkia ympärillä olevia tai vastaantulijoita, toinen on hiljaa ja ainakin esittää viilipyttyä. Ehkä kuitenkin pieni hymynkare käy suupielessä, kun kukaan ei ole katsomassa. Varsin hyviä tuuletusmuotoja kumpikin, muitakaan tyylejä väheksymättä. Tärkeintä on, että tuntuu hyvältä ja ansaitusta onnistumisesta nautitaan. Pakko myöntää, että oma tyylini on yleensä varsin railakas. Keneltäkään ei jää huomaamatta, jos hommat menivät nappiin. Toisaalta, myös epäonnistuminen näkyy varsin helposti, mutta ei siitä sen enempää.

Tässä uutta kautta odotellessakin on hyvä tuulettaa. Varsinkin vanhat pölyttyneet asenteet kannattaa altistaa uusille ja raikkaille tuulille. On hyvä hetki miettiä uusia tapoja toimia ja antaa tuoreiden ideoiden versoa, kun kesä lähestyy. Tällainen ajatusten ja asenteiden tuuletus on jo aloitettukin golffareiden parissa ja vieläpä huipputasolla. Tällä viittaan tietysti Golfliiton uuden puheenjohtajan Hanna Hartikaisen valintaan ja sitä seuranneeseen toiminnanjohtajan vaihtumiseen. Vaikka varmasti ehdolla oli kaksi hyvää ehdokasta, oli viisas valinta tarttua ehkä näennäisesti kokemattomampaan ehdokkaaseen, joka vieläpä edustaa lajin parissa vähemmistössä olevaa sukupuolta. Viisasta monestakin syystä. Hanna ei nimittäin ole kasvanut sisään liiton toimintatapoihin, eikä hänellä sen vuoksi ole myöskään sitä harmittavan sitkasta epäluottamuksen taakkaa, jota liitto on joutunut viime vuosina kantamaan. Toiminnanjohtajan vaihtuminen on tässä tilanteessa luonnollista, koska liiton operatiiviseen johtoon etsitään varmasti uusia näkemyksiä. Mitenkään väheksymättä Petri Peltoniemen osaamista, voi kuitenkin sanoa, että minkä tahansa liiton toiminnanjohtajan paikka ei ole tavallinen työpaikka, jossa kenenkään tulisi istua eläkevirassa. Ajat muuttuvat ja organisaatioiden täytyy uudistua muutosten mukana.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että liittomme päättäjissä riitti rohkeutta tehdä ennakkoluulottomia valintoja. Mielestäni se osoittaa, että suomalaisen golffin puolesta työtä tekevät osapuolet ovat aidosti valmiita suuntaamaan katseensa 2020 luvulle. Se osoittaa, että on ymmärretty, kuinka tärkeää on uudistua ja varmistaa, että uudistus näkyy selkeästi myös ulospäin. Vaikka kyse ei ole pelkästään imagon kohottamisesta, ei senkään merkitystä voi väheksyä. Golfkerhojen miesvaltaisuus ja korkea keski-ikä antavat lajille leiman hieman ukkoutuneena harrastuksena, eikä se ehkä ole paras mielikuva jolla golffia voidaan viedä eteenpäin. Mitenkään väheksymättä oman sukupuoleni edustajia, uskon, että lajin harrastajamäärien ja taloudellisien edellytyksien kehittymisen kannalta tärkein potentiaali löytyy naisten ja nuorten keskuudesta. Se on nyt tajuttu Golfliitossa ja ymmärretään toivottavasti myös Keimolassa.

Näiden ajatuksien myötä toivotan kaikille oikein mukavaa kevään odotusta. Kun uusi kausi vihdoin saapuu, toivon, että se tuo tullessaan rutkasti uusia ja raikkaita ajatuksia jokaiselle. Tänä vuonna niitä erityisesti tarvitaan, sillä juhlimme rakkaan yhteisömme 30 -vuotista taivalta. Tehdään tulevasta kaudesta ja juhlavuodesta paras mitä Keimolassa on nähty. Tehdään se yhdessä ja hymyssä suin golffaten… ja tietysti onnistumisia tuulettaen.

 

Jani Huhtamella
Keimola Golf Ry
Puheenjohtaja

 

Tämä on Keimolan golfyhteisön blogi, jossa kirjoittavat Keimola Golf Club Oy:n ja Keimola Golf ry:n puheenjohtajat. Lisäksi sivulla voi kutsuttuna esiintyä myös muita kirjoittajia aiheista riippuen. Blogin kirjoituksia voivat kommentoida Keimolan osakkaat ja jäsenet omalla nimellään kirjautumisen jälkeen. Kommentit läpikäyvät moderoinnin ennen niiden julkaisua. Julkaistut kommentit ovat kaikkien luettavissa. Osakkaille ja jäsenistölle on tarkoitetut keskustelufoorumit löytyvät kotisivulta täältä.