Immuniteetin testaus

img_2109Molemmat Keimolan golfkentät avattiin aurinkoisessa säässä perjantaina 15.4 klo 12. Talvi ja kevät ovat olleet suosiollisia Keimolan golfkentille. Avauslyönnin Kirkalla löi seuran puheenjohtaja Jani Huhtamella. Keskelle väylää päättyneellä komealla kaarella oli mukava aloittaa kausi. Nyt näyttää siltä, että edellisen kauden kierrosmäärän kaikkien aikojen ennätys saattaa jälleen rikkoutua.

Kumppanitkin ovat löytäneet pelaajien tavoin Keimolan. Talven aikana Bilia uusi kumppanuutensa kaudelle 2016. Volvo automerkkiä myyvällä yrityksellä on pääkaupunkiseudulla liikkeet Kaivokselassa, Herttoniemessä ja Olarissa. Viikko sitten Keimolaan saapui upouusi Volvo V90 näytille. Tosin nyt vielä sisääntulon mainostaulun kuvan kautta. Hetken kuluttua myös oikea auto parkkeerataan klubitalon eteen pelaajien ihasteltavaksi. Vantaan Energia jatkaa myös kumppanina. Keimolassa tiedetään, että ympäristöystävällisen ei tarvitse olla kallista. Vantaan Energia polttaa pääkaupunkiseudun asukkaiden roskasta uusiosähköä. Se on halpaa ja samalla fiksua ympäristölle. Ainutlaatuisen ja modernin jätevoimalan ansiosta kaatopaikalle päätyy 320 000 tonnia vähemmän roskaa. Nyt tätä kokonaan kotimaista sähköä saat kaikkialla Suomessa.

Kumppaneille on näkyvyyden osalta tarjolla uusia ratkaisuja. Keimolan molempien kenttien väylätaulut uusitaan kauden aikana. Samalla kumppani saa omalla nimikkoväylällään pelaajilta paremman huomioarvon ja näkyvyydelleen varsin tasokkaan toteutuksen. Myös lyöntipaikkojen merkit uusiutuvat. Merkit saavat huomiota, kun uudistuksen yhteydessä värikoodeista siirrytään numeroihin. Tämänkin uudistus on pelaajien kannalta merkittävä ja kiinnittää pelaajien huomion. Muutoksella edistetään entistä mukavamman pelikokemuksen syntymistä. Molemmat uudistukset tuovat mukanaan kumppaneille erityisen huomionarvoista näkyvyyttä. Puolen kierroksen lyöntipaikkakohtaiset mainospaikat eli 18 mainostaulua kentällä on yritykselle vain 1600 euron investointi. Mieti sitä. Kauaa ei kannata kuitenkaan miettiä, sillä tarjous on saanut hyvän vastaanoton.
Sitten yksi tärkeä juttu lopuksi. Yrityksessä saattaa olla golfille lähes immuuneja työkavereita. Omaa ja kaverin immuniteettia pääsee testaamaan Keimolaan 24.5.16 klo 13. Luvassa on lajiin tutustumista ja harjoittelua golfvalmentajan ohjauksessa. Jos olet golffiin jo hurahtanut, niin tilaisuus sopii myös sinulle. Muutama vinkki voi siinäkin tapauksessa olla tarpeen. Ainakin mukava iltapäivä on Keimolassa luvassa. Osallistujille on tarjolla klubiravintolassa myös lounasta klo 12 alkaen. Tilaisuus on maksuton ja tarkoitettu kahdelle henkilölle yritystä kohden. Pelivarusteita ei tarvita omasta takaa. Ilmoittaudu mukaan vastaamalla tähän sähköpostiin. Lähetän tarkemman ohjelman ilmoittautuneille.
Kun kumppanuus tai tapahtuman järjestäminen Keimolassa kiinnostaa, niin esitteen vuoden 2016 yrityspalveluista löydät osoitteesta https://kgckumppanit.wordpress.com/esite2016/