Matkakertomus Mission Hills

Kahdeksan keimolalaista (Eila, Lena. Maire, Pentti, Riitta, Seppo, Silja ja Sinimarja) matkasi talvea pakoon vähän eksoottisempaan paikkaan, Kiinan Mission Hillsiin, golfaamaan ja pyörähti samalla Hongkongissa. Golfkeskus oli maailman suurin. Kenttiä oli suunnitellut mm. Jack Nicklaus, Nick Faldo, Greg Norman, Annika Sörenstam ja Olazabal ja niitä oli nimetty golfareiden mukaan. Kuulemma nimi vaihtui sen mukaan, mitenkä nimekkäiden golfareiden pelitaidot kehittyivät.

Hongkongissa lentokentällä meitä oli vastassa matkanvetäjä Juha-Pekka Peltomäki ja vaimo Mari. Matka jatkui kolmella isolla tilataksilla kohti Dongguania, Mission Hills Resortiin. Kiinaan rajalla tullissa taas annettiin sormenjälkiä, pelkäsivät varmaan, että olivat muuttuneet edellisestä kerrasta.

Pelasimme seitsemällä eri kentällä, joista viisi sijaitsi hotellimme vieressä olevan golfklubin yhteydessä. Kahdelle muulle kentälle menimme shutlella. Kun bägit vei ensikertaa golfklubille, niiden kuljetus ja nosto autoihin, sekä mailojen pesu hoitui koko ajan gädien avustuksella. Mailojen lukumäärä kuitattiin aina kierroksen jälkeen.

Tässä yhteiskuva Mission Hillistä.

Sää suosi meitä, sillä vain yhtenä päivänä ensimmäisen ysin aikana satoi. Mutta ei haitannut. sillä gädit pitivät mailanippujen gripit omien sadetakkiensa alla kuivana. Gädejä oli kahdenlaisia, ns kokeneita kultaisia gädejä ja vähemmän kokeneita tavallisia gädejä. Gädit hoitivat hommansa mallikkaasti. Gädit olivat pukeutuneet punaisiin asuihin ja kypärähattuihin. Kultaiselle gädille tippi oli 150 paikallista rahaa ja tavalliselle gädille vähemmän. Kierroksen jälkeen arvioimme Gädien toimintaa, jonka perusteella he etenivät gädiuralla ja ilmeisesti saivat kansalaispisteitä.

Kentät olivat suomalaisnaisten näkökulmasta aika lyhyitä, 4895 -5207 jaardia.  Miehille väylät olivat taas pitkiä, jos piti extreamegolfista ja pelasi keltaisilta (6278-6861 jaardia),  kuten tosigolfarit. Oikea miesten glubitee oli sininen, 5864 -6447 jaardia.

Autoja ajettiin kentän reunoilla asfalttiteillä, mutta kävellä sai. Tosin gädit pelkäsivät, että naiset eivät jaksa kävellä, kun kuulivat ikämme ja talutusapuakin tarjottiin ja saatiin. Samaa apua tarjottiin myös Sepolle.

Matkaamme sisältyi myös 6 päivänä Juha-Pekan opetusta. Tosin emme päässeet osakkaiden rangelle vaan turistien rangelle. Juha-Pekka oli havainnoinut pelaamistamme kentällä ja antoi vinkkejä kenttien karikoista, bunkkereista ja graffeista  pois pääsemiseen. Opetus olikin tarpeen. Jokainen kenttä oli erilainen suurine korkeuseroineen ja greenibunkkerit olivat useimmiten syviä. Turistien näköisiä golfareita emme  havainneet monta.

Viimeiseksi pelatulla Olazabalin kentällä oli 150 bunkkeria, joista väylällä 15 peräti 30 bunkkeria. Tässä kuva Olazabalin viimeisen väylän greenille.

 

Kahtena viimeisenä päivänä oli yhdistetty pistebogikisa. Kisan voittajaksi golfasi Sini-Marja, joka kertoi saaneensa Mission Hillsin opetuksesta avauslyöntiin ahaaelämyksen. Toinen oli Maire ja kolmas Lena. Titleist Pro V1x pallopaketti on aina tervetullut palkinto.

Koko matkan ajan meillä oli apuna eteläkorealainen Jim, joka ilmestyi aina nurkan takaa tai yllättäen, kun oli avun tarvetta, jopa puolen tunnin ilmaisen shutlebussin pysäkillä kauppakeskuksessa. Ryhmän naisjäsenet epäilivät, että Jimille olivat  rippupuvun housut unohtuneet päälle. Tosin muotitietoinen Juha-Pekka valisti meitä,  että vähän lyhyet puvun lahkeet ovat suurinta muotia.

Hotellissa riitti sänkyjen leveyttä, eräs matkalainen olisi voinut nukkua vaikka poikkipäin. Kylpyhuoneissa oli erillinen suihku ja kylpyamme omine suihkuineen. Pariskuntien kylpyhuoneissa oli lisäksi televisio. Aamiaisruoka oli enemmistönä oleville paikallisille sopivaa, mutta siellä sai riittävästi eurooppalaistakin ruokaa mukaan lukien vetelää ohrapuuroa. Munia sai keitettynä mm. teessä, soijassa ja pelkässä vedessä sekä paistettuna ja munakkaina.

Hongkongissa saimme vielä ylimääräistä palvelua, kun Juha-Pekka oli seuranamme ja antoi vinkkejä eri kohteista, nähtävyyksistä ja ruokapaikoista. Hänen opastuksellaan osa ryhmästä käveli Viktoria Peakille (552 metriä) ja osa tuli ylös muulla tavoin. Kukkulalta olikin komeat näkymät saarelle ja lahden yli mantereelle.

Tässä kuva Viktoria Peakilta.

Kävimme samalla kaupunkikierroksella Mikon pohjoismaisessa ravintolassa syömässä ruotsalaisittain leikatut laskiaispullat ja juomassa kahvit. Osa myös ajeli kaksikerroksisella ratikalla.

Hongkong näytti olevan lähinnä eteenpäin pyrkivien nuorten ja nuorehkojen ihmisten muurahaispesä.

Kotiin olikin mukava lähteä, sillä lentokentällä alkoi sataa rankasti.

 

Daw jeh, joy geen!  Eila ja Maire