EM -joukkueen tunnelmia ennen kisaa

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Kyprokselle saapuneella Keimolan joukkueella on takanaan kaksi päivää harjoittelua. Kisassa on pelaajia mukana yhteensä 24:sta muusta Euroopaan maasta, joten haastetta riittää. Saimme kuulla joukkueen tunnelmia paikan päältä ennen tänään alkavaa kisaa.

Kapteeni Jani Hietasen mukaan joukkueella on loistava fiilis ja kova tsemppi päällä. Kenttä vaikuttaa lähtökohtaisesti melko helpolta, mutta tarjoaa kuitenkin omat haasteensa esim. flyer-herkkien raffien ja lukuisten outtitolppien vuoksi. Korkeuserot ja griinien ruoholaatu ovat tuottaneet jonkin verran päänvaivaa mutta nekin alkavat Hietasen mukaan olla jo melko hyvin hallussa.

Kisapäiville on luvattu jonkun verran sadetta ja mahdollista ukkostakin. Mieleen tulee väkisin viime vuonna Bulgariassa järjestetyt seurajoukkueiden EM-kisat, jotka pelattiin lopulta vain yksipäiväisenä samojen syiden takia. Paikalliset ovat kuitenkin sitä mieltä, että Kyproksen muodokkaan maaston takia sateet kentällä jäisivät vain vähäisiksi ja ukkoseltakin vältyttäisiin. ”Toivottavasti ovat oikeassa”, toteaa Jani lopuksi.

Kisojen tulosseurantaan pääset TÄSTÄ.

 

 

 

Julkaistu 22.10.2015 / palvelupäällikkö