Kenttäyhtiön hallitus tiedottaa

Keimola Golf Club Oy:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 19.8.20 syksyn peruskorjauksista. Kirkan väylät 11 ja 12 peruskorjataan. Väylän 12 kohdalla viheriöalue ja lyöntipaikat uusitaan. Lisäksi tällä hetkellä väylää halkova huoltotie siirretään uuden väylän oikeaan reunaan. Nykyinen viheriöalue siirtyy pelisuunnassa oikealle ja alaspäin nykyiseltä paikaltaan. Lyöntipaikat siirtyvät puolestaan vasemmalle. Väylän 12 nousukorkeus vähenee selvästi  ja väylä pitenee jonkun verran. Väylän 11 peruskorjaus jakautuu kahteen osaan. Tulevana syksynä toteutetaan viheriöalueen peruskorjaus nykyiselle paikalleen. Myöhemmin korjataan väylän 11 lyöntipaikat, muutetaan väylän vesiesteet bunkkereiksi, uusitaan lyöntipaikat ja leikataan väylän etuosan pinnan tasoa. Peruskorjaus alkaa viikolla 39. Ennen aloitusta tehdään muutamana päivänä puuston karsimista. Peruskorjauksen alettua Kirkan takalenkkiä pelataan kuusireikäisenä kokonaisuudella 10, 14, 15, 16, 17 ja 18. Syksyn korjaukset rahoitetaan osakkailta kerätyillä 50 euron rahoitusvastikkeella.

Hallitus päätti myös syksyn yhtiökokouksista. Korona pandemian takia keväältä siirretty kevätyhtiökokous pidetään 29.9.2020 klo 17 alkaen Turkistuottajien Fur Centerissä. Tässä kokouksessa mm. hyväksytään vuoden 2019 tilinpäätös ja valitaan hallitus. Kokouksen jälkeen pidetään samassa paikassa syysyhtiökokous aikaisintaan klo 19 alkaen. Tässä kokouksessa puolestaan päätetään mm. yhtiövastikkeista hyväksymällä vuoden 2021 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Osakkaat voivat tällä järjestelyllä osallistua samalla kertaa molempiin kokouksiin. Myös vain toiseen kokoukseen osallistuminen on luonnollisesti mahdollista. Osallistumisen helpottamisen lisäksi järjestelyllä säästetään kuluja, joita yhtiökokousten pitämisestä yhtiölle syntyy. Kutsut kokouksiin lähetetään osakkaille tavalliseen tapaan kahta viikkoa ennen kokousta.

Keimola Golf Club Oy:n hallitus