Uusi tasoitusjärjestelmä voimaan 19.2.2020

Maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä WHS astuu voimaan 19.2.2020
Golfia pelataan maailmanlaajuisella tasoitusjärjestelmällä WHS (World Handicap System) vuodesta 2020 alkaen. Muutos on merkittävä, sillä tällä hetkellä käytössä on kuusi järjestelmää. Siirtyminen tapahtuu automaattisesti tietojärjestelmien toimesta 19.2.2020, jolloin uusi tasoitus on näkyvissä NexGolfissa ja eBirdie-sovelluksessa. Pelaajan ei siis itse tarvitse tehdä mitään siirtyäkseen uuteen järjestelmään.

Miten tasoitus lasketaan jatkossa?
Laskennassa huomioidaan 20 viimeisintä tasoituskierrosta, joista lasketaan kahdeksan parhaan kierroksen keskiarvo. Tasoitus voidaan laskea myös pienemmästä kierrosmäärästä, mikäli rekisterissä ei ole 20 kierrosta.

Uudessa järjestelmässä tasoitusryhmät poistuvat ja kaikkien tasoitus lasketaan samaan tapaan keskiarvolaskentana. Kaikki pelaajat tasoituksesta riippumatta voivat jatkossa rekisteröidä 9 reiän kierroksen. On myös mahdollista pelata 10-17 reiän kierros, joka vaikuttaa tasoitukseen, esimerkiksi 12 reikää Saraksella. Tästä pitää kuitenkin ilmoittaa merkkarille ennen kierroksen aloittamista. Tasoitusryhmien poistuessa pelaajan tasoitus voi nousta yli 36, joka on ollut nostavien korttien rajana tähän asti.

Tasoitustuloksia ei lasketa enää pistebogey-pisteiden perusteella vaan laskenta perustuu väyläkohtaisiin lyöntimääriin. Väyläkohtaisesti laskennassa on kuitenkin olemassa rajoitin, jolloin pahasti epäonnistunut väylä ei pilaa koko tasoituskierrosta.

Tuo rajoitin on nimeltään nettotuplabogey ja sen voi laskea näin: reiän par + 2 + mahdolliset tasoituslyönnit

Esimerkki: pelaaja saa väylällä Saras 1 (par 4) yhden tasoituslyönnin eli hänen nettotuplabogeynsa kyseisellä väylällä on 4+2+1= 7 lyöntiä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pelaaja tekee tasoituskierroksella tuolle väylälle tuloksen 10, tasoituslaskennassa nettotuplabogey rajoittaa sen seitsemään lyöntiin ja hän ”saa anteeksi” 3 lyöntiä.

Kun pelaaja syöttää tasoitustuloksensa järjestelmään, ei uusi tasoitus selviä heti. Laskenta suoritetaan yön aikana ja uusi tasoitus on selvillä seuraavana päivänä.

Uuden järjestelmän hyötyjä

Oikeudenmukaisempi
Keskiarvolaskenta reagoi ketterämmin muutoksiin ja heijastaa paremmin nykyistä pelitaitoasi kuin aikaisempi järjestelmä, joka keskittyi parhaimpiin kierroksiisi.

Lyhyempiä kierroksia
Uudessa tasoitusjärjestelmässä kaikkien golfarien, tasoituksesta riippumatta, on mahdollista rekisteröidä tasoituskierroksia aina 9-reiän kierroksista alkaen. Tämä sopii erityisesti heille, jotka ajankaytön vuoksi suosivat lyhyempiä kierroksia.

Maailmanlaajuisuus
WHS yhdistää golfaavan maailman tehden tasoituslaskennan perusperiaatteista samat ympäri maailman. Esimerkiksi ulkomailla pelatessasi muista maista olevien golfarien kanssa teidän tasoituksenne lasketaan samoin perustein.

Tavallisia kysymyksiä

”Mitä tasoitukselleni tapahtuu siirtymässä?”
On vaikea tarkasti ennustaa, kuinka uusi tasoituksesi tulee vastaamaan nykyistä EGA-tasoitustasi. Tasoitus voi muuttua korkeammaksi tai matalammaksi, mutta se voi myös pysyä ennallaan. Pelaajat, joiden tasoitus on ollut viime aikoina nousussa, saavat yleisesti ottaen nykyiseen tasoitukseen verrattuna korkeamman WHS-tasoituksen.
Tasoitusjärjestelmä on aina riippuvainen syöttämistäsi kierroksista. Jos sinulla on tapana rekisteröidä sekä huonot että hyvät tasoituskierrokset, sinulla on todennäköisesti hyvin todenmukainen tasoitus pelitaitoosi nähden. Siinä tapauksessa muutoksen voi olettaa pysyvän maltillisena, kun saat uuden tasoituksesi.

”Mitä tapahtuu, kun minulla on vähemmän kuin 20 rekisteröityä tasoituskierrosta siirtymään mennessä?”
Siinä tapauksessa keskiarvo lasketaan niistä tasoituskierroksista, joita sinulla on tasoitusrekisterissä. Mukaan otettavien tasoituskierrosmäärä määräytyy siihen tehdyn taulukon mukaisesti. Jos tasoituskierrosten määrä on lähellä nollaa, säädetään tasoitusta yhdellä tai kahdella lyönnillä. Jos sinulla on tasoitusrekisterissäsi alle 20 kierrosta, järjestelmä lisää sinulle yhden keinotekoisen kierroksen, joka vastaa sinun nykyistä EGA-tasoitus + 2 lyöntiä. Sitä käytetään osana laskentaa ja sen tarkoituksena on tasoittaa tasoituksen liian suurta vaihtelua tasoituskierrosten määrän ollessa vähäinen.
Jos osaltasi ei ole saatavilla tasoituskierroksia, laskentajärjestelmä ja keinotekoinen tasoituskierros varmistavat, että uusi WHS-tasoituksesi tulee olemaan sama kuin nykyinen EGA-tasoituksesi.

Lisätietoa Suomen Golfliiton sivuilta
Lisätietoja, esimerkkejä ja vastauksia tavallisimpiin WHS-kysymyksiin (Golf.fi) ja Golfliiton Youtube-kanavalla

 

 

Julkaistu 30.1.2020/Tapahtumapäällikkö