Kaikkien aikojen mestaruuskisat – tehdään ne yhdessä

Golfseurassa on yksi kilpailu ylitse muiden: seuran mestaruuskilpailut. Ne ovat arvostetuin ja halutuin titteli, jonka voi kotiseurassaan voittaa.

Tänä vuonna mestaruuskisat uudistuvat – ja juuri oikeaan suuntaan. Kilpailu pelataan molemmilla kentillä. Kirkka pelataan lopuksi “väärinpäin” ja loppuhuipennus koetaan Kirkan 9. greenillä, yleisön ympäröimänä, juuri niin kuin mestaruuskisojen kuuluukin päättyä. Kun tähän lisätään kenttien erinomainen kunto ja kisaviikolle tehty viimeinen Mestis-viilaus, puitteet ovat valmiina kaikkien aikojen mestaruuskisoille.

Mutta pelkät järjestelyt eivät tee kilpailua. Kaikkein tärkein tekijä ovat pelaajat. Juuri te teette mestaruuskisoista sen tapahtuman, jota muistellaan vielä vuosien päästä. Kaikkien aikojen kilpailuihin tarvitaan kaikkien aikojen osallistujat.

Erityisesti haluan haastaa Keimolan naiset mukaan. Perinteisesti miehiä on osallistunut jopa kymmenkertainen määrä naisiin verrattuna. Näinhän sen ei pitäisi olla. Nyt on aika muuttaa tilastoja. Keimolan naiset – nouskaa esiin ja tulkaa tavoittelemaan seuranne mestaruutta.

Haluan esittää haasteen myös seuran edustuspelaajille. Liian usein varsinkin pro-statuksen pelaajat ovat loistaneet mestaruuskisoissa poissaolollaan. Kotiseuran mestaruuskilpailut ovat juuri se tapahtuma, jossa omaa osaamistaan kannattaa näyttää. Seura panostaa teihin, yhteisö haluaa nähdä teidät tositoimissa – ja rehellisesti sanottuna jokainen haluaa myös mahdollisuuden haastaa ”edarit” kentällä.

Mestaruuskilpailujen arvostusta on nostettu määrätietoisesti järjestelyjen ja puitteiden kautta. Nyt tehdään seuraava askel yhdessä: nostetaan kilpailun arvo sille tasolle, jonka se ansaitsee myös osallistujamäärällä ja tunnelmalla.

Juniorit 1.8.2026 Kisainfo ja ilmoittautuminen tästä.
Juniorit easy9 1.8.2026 Kisainfo ja ilmoittautuminen tästä.
Seniorit 1.-2.8.2026 Kisainfo ja ilmoittautuminen tästä.
Miehet yleinen sarja 21.–23.8.2026 Kisainfo ja ilmoittautuminen tästä.
Naiset yleinen sarja 21.–23.8.2026 Kisainfo ja ilmoittautuminen tästä.

Nähdään lähtöviivalla!

Joonas Mäkinen
Kapteeni