Kentän avaamisesta

Aurinko paistaa ja yöt lämpiävät. Lämmön mukana nousee myös pelaajien odotus kauden aloituksesta. Työskentelemme kentänhoidossa säätilan mukaan. Nyt näyttää siltä, että saamme rangen auki perjantaina 22.4. Kentän avaamisesta kerromme tarkemmin torstaina 21.4.

Talvi ja kevät ei ole ollut kovin suotuinen kentän talvehtimisen kannalta. Kevään aikana jäätä on poistettu viheriöiltä ja lyöntipaikoilta. Keväthangelle on levytetty hiekkaan väylien osalta. Nyt aurinko paistaa ja yöt lämpiävät, joten kevät etenee nyt kovaa vauhtia ja lumipeitto saa kyytiä. Lämmön mukana nousee myös pelaajien odotus kauden aloituksesta Keimolassa.

Kenttä on vielä osin lumen peitossa. Nyt odotellaan roudan sulamista, jotta kentälle päästään muun muassa tekemään seuraavia toimenpiteitä ennen kentän avaamista. Viheriöiltä, lyöntipaikoilta ja bunkkereista puhalletaan talven aikana puista pudonnut karike pois. Viheriöt pystyleikataan ja dressataan, mahdollisesti osin paikkokylvetään. Väyliltä ja karheikoista harataan talven myrskyjen jäljiltä risut ja oksat pois, sekä lumensulatukseen levitetty hiekka verkotetaan.

Työskentelemme tämän hetken säätilan mukaan ja suunnittelemme lähipäivien kentänhoidon toimet sääennusteen mukaan. Tällä hetkellä näyttää paremmalta kuin viikko sitten. Kerromme kentän avaamisesta tarkemmin torstaina 21.4. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että saamme rangen auki perjantaina 22.4. Vappuna on kisakalenterin mukaan tarkoitus kisailla, mutta tämäkin asia tarkentuu myöhemmin.

Lisätietoa kentänhoidosta löytyy etusivun keltaisesta pikalinkki -kuvakkeesta ja kotisivulta täältä. Kentänhoidon informaatio päivittyy kentänhoidon twitteriin (Keimola kentänhoito/@KeimolaK), jota twitterin käyttäjän kannattaa ryhtyä seuraamaan.

Saras 9 viheriö tiistaina 19.4. Kuten kuvasta näkyy, niin hiekoitetut alueet ovat pääosin sulaneet lumesta. Routa on vasta osin sulanut.

Saras 15 viheriön takaa kuvattuna. Rinteessä vielä 50 cm lunta.