Kenttäkatsaus 12.3.2026

Kevät on saapunut ja kevään työt päästään aloittamaan.

Kentällä on viikon verran sulateltu lumia. Viheriöt, lyöntipaikat ja väylät on hiekoitettu ja siellä missä ruoho on tullut esiin, niin hyvältä näyttää.

Viime vuoden marras ja joulukuu olivat erittäin lämpimiä. Joulupäivän lämpötila oli vielä liki +6 astetta. Siitä ilmat sitten kylmenivätkin ja lämpötila pysyi pakkasella aina helmikuun lopulle asti. Melko kovien pakkasten ja ohuen lumipeitteen ansiosta routa on nyt syvällä, noin puolessa metrissä.

Tammikuun puolivälissä, kovien pakkasten ansiosta, Kirkka 5 molemmat puusillat pystyttiin uusimaan ns. maasilloiksi. Työmaatie kulki Kirkka 6 viheriön takaa pitkin raffeja ja tie kesti hyvin kuorma-auto liikenteen.

Lumien sulamisen jälkeen pitää vielä odottaa syvällä olevan roudan sulamista, ennen kun kentälle päästään kevättöihin. Eli vaikka pinta jo lupaavasti näyttää hyvältä, ei kentän avaaminen vielä ole ajankohtaista.

Range avataan heti kun lumet on sulaneet ja maa kuivuu riittävästi, jotta pallojen koneellinen kerääminen onnistuu.


Hyvää kevättä!

Timo Puusaari
Kenttämestari


Tilannepäivitys 24.3.2026

Lisäys 12.3. julkaistuun kenttäkatsaukseen. Range avataan 25.3. klo 12.00. Kirkka -kentän avaustavoite on 9.4. Kentän osalta aikataulu vahvistuu lähempänä.



Saras 15 (12.3.)

Kirkka 5 (12.3.)