Kenttäkatsaus 25.1.2023
Miinusta, plussaa, jäätä ja sulaa.
Marras- ja joulukuussa satoi runsaasti lunta liki roudattomaan maahan. Vuodenvaihteen vesisateissa hanget hieman painuivat, mutta jäätä ei vielä muodostunut roudattomien viheriöiden pintaan. Tammikuun alun reilun viikon pakkasjakson aikana viheriöt, joilla oli lunta alle 40 cm routaantuivat (reilut 30 viheriötä). Tammikuun 11. päivä alkoivat vesisateet ja veden imeytyessä lumikerroksen läpi alkoi viheriöiden pinnoille nopeasti muodostua jäätä. Jotta tuo jäänmuodostuminen saataisiin estettyä/hidastettua, niin viheriöiltä aloitettiin poistamaan lunta perjantaina 13. tammikuuta.
Viheriöt saatiin putsattua lumesta sunnuntaina (15.1) iltapäivään mennessä, jonka jälkeen aloitettiin teepaikkojen putsaus. Kuudella viheriöllä oli/on enemmän kuin 40 cm lunta ja niissä maa oli/on sula, joten lumen poistaminen niiltä oli tässä vaiheessa mahdotonta ja osin tarpeetontakin.
Teepaikkojen putsaus oli osin huomattavan nopeaa, koska neljän päivän vesisateet olivat sulattaneet enimmät lumet, tosin osalla teepaikoista oli niin paljon lunta, ettei niille ollut asiaa.
Yhteenvetona; tiistaina 17.1 puoleenpäivään mennessä viheriöt puhtaat jäästä ja lumesta noin 80 prosenttisesti ja teepaikat noin 70 prosenttisesti. Väylien osalta tilanne on huomattavasti lohduttomampi, vain alle 10 prosenttia ehti sulaa.
Jutun kirjoitushetkellä (ke 25.1) putsatuilla viheriöillä/teepaikoilla on 10-15cm märkää lunta…
Kuvat on otettu su 15.1 klo 13. Vesijää kuva Kirkka 11 viheriöltä päivä aurauksen jälkeen, ja Kirkka 9 kuva kaksi päivää aurauksen jälkeen.