Kenttämestarin katsaus 5.4.2023

Varsin haasteellinen oli tämäkin talvi. Jääpoltteen vaara on melkoinen varsinkin väylillä. Tällä hetkellä väylillä on lunta parista sentistä 25 senttimetriin. Viheriöiden ja teepaikkojen osalta tilanne näyttää varovaisen positiiviselta, lumenpoisto pitkin talvea näyttäisi olleen oikea ratkaisu.

Jääpoltteen vaara on melkoinen varsinkin väylillä, marras-joulukuun runsaat lumet osin sulivat ja jäätyivät tammikuun puolivälissä. Väylät hiekoitettiin maaliskuun puolivälissä ja ne sulivat osin, kunnes maaliskuun lopun kylmä jakso pysäytti sulamisen. Tällä hetkellä väylillä on lunta parista sentistä Kirkka 16 väylän 25 senttimetriin. Viheriöiden ja teepaikkojen osalta tilanne näyttää varovaisen positiiviselta, lumenpoisto pitkin talvea näyttäisi olleen oikea ratkaisu.

Vasen kuva K 16 väylältä; nurmen pinta jäätön - vanhaa lunta 13 cm – hiekoituskerros - uutta lunta 12 cm.

Maaliskuussa Sarakselta on kaadettu n 700 puuta, joista noin puolet on leikattavalla alueella. Tavoitteena valonmäärän lisäys viheriöillä ja juuristovaikutuksen poisto lyöntipaikoilla ja väylillä, lisäksi yleisesti huonokuntoisia puita on poistettu. Näiden puiden kantojen jyrsintä on aloitettu pääsiäisviikolla – kannot jyrsitään, jyrsintämuju poistetaan ja tilalle laitetaan kasvualustaa. Tavoitteena on, että suurin osa kyseisistä alueista on harsolappujen alla itämässä ennen kentän avaamista. Kenttä pyritään avaamaan vapuksi, +- viikko. Kaadetuista puista jäi melkoisesti pientä oksaa ja risua joiden keräämiseen järjestetään risutalkoita. Lue lisää talkoista ja ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ.

Rangea on aidattu talven mittaan, vasemmalla puolella on 240 m pitkä ja 15 metriä korkea aita. Aidantolppien ympäristöjen viimeistelytyöt tehdään viikolla 15/16, range avataan kun viimeistelytyöt on tehty. Lisäksi ns vanhan huoltohallin puolelle tulee 6 metriä korkea aita suojaamaan pihaa (parkkipaikka) ja lyöntikatoksen nurmea.

Keimola Golf Club Oy on liittynyt Vestran vesiosuuskuntaan vuoden vaihteessa. Puhdas vesi tulee ja jätevesi lähtee putkia pitkin. Putkikaivanto tulee Saras 11- väylän oikealta puolelta Kirkantie varteen ja sukeltaa metsän läpi Saras 12 viheriön oikealta puolelta huoltohallin parkkipaikalle. Kaivannon maisemointityöt tehdään kevään aikana, kunhan routa on sulanut ja maa kantaa koneita.


Terveisin,
Timo Puusaari
kenttämestari