Pelaaminen kylmien öiden jälkeen
Syksyn myötä yölämpötilat laskevat ja kuuran mahdollisuus kasvaa. Aamuisin pelaavien onkin hyvä varautua jo ennakkoon rajoituksiin kentän aukeamisen osalta.
Keimolassa on usein muutaman asteen verran kylmempää kuin lähiseudulla. Vaikka kotipihan nurmikko olisikin sula kannattaa aamukierrokselle lähtevän varmistaa kentän tilanne. Pakkasaamun jälkeen ei vielä parikaan plus-astetta riitä sulattamaan kenttää tarpeeksi, varsinkin varjoisten alueiden sulaminen voi kestää yllättävänkin pitkään. Heinän kasvukausi on hidastumassa, eikä kentän kuntoa vaaranneta aukaisemalla liian aikaisin, toki heti kun se vaan on mahdollista.
Kentänhoito tiedottaa suljetusta kentästä ja sen aukeamisesta kotisivulla kentänhoidon osiossa. Tieto näkyy myös klubitalon ulkoseinän info-näytöllä. Kuuraiselle kentälle ei saa mennä pelaamaan. Myös harjoitusalue ja klubin edustan puttiviheriö ovat tällöin suljettu.
Varatut ajat ennen kentän aukeamista peruuntuvat kokonaan, eli niitä ei siirretä eteenpäin.
Samalla on syytä muistuttaa kentän kunnosta huolehtimisesta. Koko kauden ajan mutta erityisesti syksyllä on ehdottoman tärkeää muistaa paikata omat alastulo- sekä lyöntijäljet kentällä. Korjaamattomana kyseiset paikat ovat erityisen alttiita esimerkiksi rikkaruohon tai taudin kytemiselle, ja talven jäljiltä moiset tuhot saattavat näkyä pitkälle seuraavaan golfkauteen.