Moikka Keimolan väki,
Vuoden 2022 kauteen valmistautuminen on kovassa vauhdissa ja se painottuu tällä hetkellä fysiikan ja lyöntitekniikan kehittämiseen Suomessa ollessani ja leireillä nurmella pääsee työstämään pallon eri kierteitä ja lähipeliä.
Kauteni lähtee kunnolla käyntiin maaliskuun puolessa välissä, josta eteenpäin meno tulee olemaan aika haipakkaa. Pääkiertueeni tulee olemaan LPGA Yhdysvalloissa, mutta koti on edelleen Suomessa ja kotikenttä on Keimola. Pelaan myös jonkin verran naisten Euroopan kiertuetta.
Kilpailukausi 2021 päättyi osaltani joulukuun puolessa välissä, kun matkustin Yhdysvaltoihin maailman kovatasoisimman naisten kiertueen LPGA:n karsintoihin. Kahdeksan golfkierroksen ja kahden viikon kisarutistus Alabamassa oman Ladies European Tour (LET) -kauden päätteksi oli raskas, mutta kannattava, sillä lunastin sieltä pelioikeuden LPGA:lle.
Vaikea tiivistää viime kausi muutamaan lauseeseen. Kisatahti oli hurja ja kotona ei kerennyt juuri käymään. Pääsin kokemaan upeita asioita, kuten Tokion Olympialaisissa edustaminen, hole in on par4-reiällä Tsekin LET-kisassa, British Openin kärkiryhmissä pelaaminen Majorturnauksen sunnuntaina ja seitsemän top10 sijaa LET:illä. Voitto kävi jo erittäin lähellä, mutta pitää jättää jotain myös ensi kauteen… Euroopan kiertueen kokonaisrankingissä olin neljäs, mikä on paras suomalaissijoitus koskaan.
Olympialaisten jälkeen tein hieman muutoksia omaan toimintaan ja palkkasin itselleni vakituisen ammatticaddien, Danin. Mikään ei sinänsä ollut pielessä, mutta siirsimme valmennustiimin kanssa katseet jo tulevaan. Teimme caddien hankinnan lisäksi muitakin pieniä muutoksia pelissä ja välineissä. On aina riski lähteä muuttamaan pelillisiä asioita kesken kauden, mutta uskon, että aina on varaa parantaa ja uran upeimmat saavutukset ovat vielä edessä.
Päätimme, että Danin kanssa nousemme LPGA:lle ja niin kävi. Riski kannatti. Jos tekee arjen pienet asiat huolella ja vähän laadukkaamman kuin vastustaja, pääsee pitkälle. Treenimäärät ovat itsellä ja kilpailijoilla kuitenkin maksimaaliset jo nyt, joten enää tekemisen laatu ratkaisee. Dan jatkaa bägilläni myös kaudella 2022, mistä olen iloinen. Uusi kausi, uusi kiertue, uudet tyypit kiertueella, uusi manner ja panokset kovenee. Luvassa on paljon muutoksia, mutta valmennustiimi, tutut sponsorit ja kotikenttä sekä tuttu caddie pysyy, mikä tuo pysyvyyden tuntua ja luo itseluottamusta.
Keimola Golf on ollut tärkeä osa matkallani kohti naisgolfin huippua jo monen vuoden ajan. Suuri kiitos teille minuun uskomisesta. Iloa talvitreeneihin ja toivottavasti törmätään kesällä klubilla!
Terveisin,
Sanna