Senioritoimikunnan terveiset
Senioreiden kausi 2026 alkaa harjoittelun merkeissä 29.1. PEGO Gardenissa.
Hyvää alkanutta pelikautta 2026 kaikille senioreille ja tervetuloa uudet seniori-ikäiset golfarit senioreille suunnattuihin tapahtumiin!
Mikäli täytät tänä vuonna 50 vuotta, olet ns. seniorigolfari. Keimolassa senioritoimikunta järjestää mm golfklinikoita ja kuukausikisoja sekä osallistuu Uudenmaan alueen senioreiden reikäpelicup:iin.
Suomen Golfsenioriiliiton jäsenenä (30 €/v) olet oikeutettu osallistumaan liiton järjestämiin tapahtumiin sekä kilpailuihin niiden osallistumisoikeuksien mukaisesti. Kansainvälisiin mittelöihin osallistumisoikeus napsahtaa, kun on täyttänyt 50 vuotta.
Golfklinikoita ja pelimahdollisuuksia senioreille
Keimolan senioritoimikunta järjestää kolme erillistä golfklinikkaa yhdessä Pego:n kanssa. Ensimmäinen on jo torstaina 29.1.2026 Pego Gardenissa, Härkähaantie 1:ssä. Seuraava golfklinikka on 5.3.2026. Kolmanteen golfklinikkaan siirrytään Keimolan rangelle toukokuussa 21.5.2026.
Jokaisena kolmena kertana on kaksi 10 hengen opetusryhmää klo 10-12 ja 13-15. Opettajina toimivat Pego:n Kari Bakker ja Matias Rantala. Osallistumismaksu on 20 euroa osallistujalta ja se maksetaan paikan päällä Pego Gardenissa.
Ilmoittautuminen golfklinikoihin tehdään Keimola Golf:n tapahtumasivujen kautta. Huomioikaa, että ilmoittautumiset ovat sitovia. Ilmoittautuminen päättyy ja peruutukset on tehtävä viimeistään 3 vrk ennen tapahtumaa, jotta ennätetään ilmoittaa riittävän ajoissa paikan vapautumisesta jonossa oleville. Peruutukset tehdään Keimolan tapahtumasivuille, ei PEGOLLE! Peruuttamattomasta paikan varaamisesta peritään 30 €:n sakko!
Uutta: Suomen Golfsenioriliiton ja Pegon senioripeli -päiviä
BMW Pego Garden järjestää Suomen Golfsenioriliiton kanssa senioreille pelejä kerran viikossa keskiviikkoisin klo 10-13. Pelipäivät ovat jo alkaneet, mutta mukaan voi vielä ilmoittautua, koska jokainen pelipäivä on erillinen oma tapahtumansa. Sopii kaikentasoisille pelaajille - yhdessä pelailuja rennolla ilmapiirillä. Peleihin on varattu simulaattorit numero 1 ja 2, ja näihin kumpaankin mahtuu 4 pelaajaa. Henkilökunta käynnistää pelit ja neuvoo tarvittaessa laitteiden kanssa. Ennen peljä voi lämmitellä kuntosalilla tai 30 minuuttia puttiviheriöllä. Pelien jälkeen voi nauttia kahvit BMW loungessa.
Pelipäivien aikataulut ja niihin Ilmoittautuminen verkossa BMW PEGO Garden ajanvarauksjärjestelmän kautta. Vaihtoehtoisesti voi ilmoittautua myös puhelimitse: +358 40 550 4395 (ma-pe 10-20, la-su 10-14). Maksu suoritetaan itse paikalla, BMW PEGO Gardenin infossa: 20 € / kerta / osallistuja.
Terveisin,
Senioritoimikunta