Keimolan kumppanuuden palvelut ja tuotteet

PERUSPALVELUT

Kuuluvat kaikkiin kumppanuuspaketteihin

Nimikkoväylä. Kumppanin nimellä/yrityslogolla varustettu kentän lyöntipaikalla oleva väylätaulu. Taulussa on mm. havainnekuva väylästä ja väylän etäisyysmitat. Väylätaulu on sijoitettu lyöntipaikalla keskeiseen kohtaan hyvän näkyvyyden ja pelaajien palvelun takia.

Green fee. Green fee on kertaluonteinen pelilupa kentälle. Green fee on voimassa koko päivän. Päivän seuraavat lähtöajat ovat varattavissa edellisen kierroksen jälkeen. Käyttöaika kaikkina viikonpäivinä kentän aukioloaikojen mukaisesti.

Mainosbanneri. Golfkeskuksen kotisivulla ja klubitalon infonäytöillä yrityksen mainoksella varustettu mainostila. Kotisivun bannerissa on halutessa linkki kumppanin kotisivulle tai kohderyhmälle suunnattuihin tarjouksiin. Bannerin sisällön päivitys mahdollista kerran kuukaudessa. Aineiston toimittaa kumppani tai se tehdään myyjän toimesta.

Jäsenkirje ja somepaketti. Sisältää yhteistyöstä ja kumppanin palveluista kertovan ja sähköisesti toimitettavan osakas- ja jäsenkirjeen. Tämä massasähköposti tavoittaa noin 3500 kanta-asiakasta, jäsentä, osakasta ja pelioikeuden haltijaa. Somepaketti sisältää 2 kpl somepäivitystä Keimolan Facebook, Twitter ja Instragram tileillä. Päivityksen sisältö jäsenkirjeen mukainen tai erikseen sovittava.

Kutsu kumppanuustapahtumaan. Keimolan kumppaneille järjestetään kerran kaudessa veloitukseton tapahtuma, johon kukin kumppani voi tuoda henkilökuntaansa tai asiakkaitaan. Tapahtuma koostuu aamupalasta, golfkilpailusta, palkinnoista ja päivällisestä kilpailun jälkeen.

Tapahtuma-alennus. Yrityskumppani saa Keimolassa järjestämästään tapahtumasta alennusta 10-30% kumppanuuspaketista riippuen. Alennus koskee tapahtuman ohjelmaa. Tapahtumaan liittyvät ravintolapalvelut laskutetaan normaalisti.

LISÄPALVELUT

Kuuluvat osin hopea tai kulta -kumppanuuspaketteihin. Lisäpalvelut ovat myös erikseen hankittavissa.

Lyöntipaikkamerkit. Kullakin väylällä on neljä lyöntipaikkaa ja yksi paikka tarvitsee kaksi merkkiä. Lyöntipaikkamerkissä on molemmin puolin lyöntipaikan numero ja kumppanin nimi/logo.

Rangen lyöntipaikka. Rangella on lyöntipaikat erotettu matalilla suoja-aidoilla. Yksi lyöntipaikka tarkoittaa kahta mainostilaa. Mainostilat ovat suoja-aidassa lyöntipaikan molemmin puolin. Mainos on vakiokokoinen myyjän hankkima liimattava tarra tai suoraan levyyn tehty painotuloste.

Sisääntulon suurtaulu. Kentälle tullessa ensimmäinen alueen mainostila on kaksipuoleinen suurtaulu (4260x2000mm). Taulu on tulotien vieressä Saras kentän viheriön nro 11 ja lynötipaikka 12 välissä. Isompien kisojen aikana samalla alueella on usein katsomorakenne.

Digitaalinen suurtaulu. Rangen ja klubin suuren parkkipaikan yhteydessä on digitaalinen LED tekniikalla toteutettu suurmainostaulu. Taulussa pyörii mainossivuja ja liikkuvaa kuvaa. Kunkin mainoksen näyttöaika vaihtelee mainosmäärän mukaan.

Golfauton mainosteippaus. Teippaus toteutetaan golfauton yli kumppaniyrityksen väreillä ja logolla. Teippaus suoritetaan alihankintana ja tuotantokustannukset sisältyy mainostilan hintaan.

Junioritoiminnan tukitaulu. Junioritoiminnan tukitaulu sijaitsee klubin yläparkkipaikalle johtavan tien reunassa. Mainospaikka on tukitaulun 150x500 mm kokoinen tarra, joka sijoitetaan taulun molemmin puolin eli mainospaikkoja on siis 2 kappaletta. Lisätietoja

Green fee lisäpaketti. Green fee on kertaluonteinen pelilupa kentälle. Green fee on voimassa koko päivän. Päivän seuraavat lähtöajat ovat varattavissa edellisen kierroksen jälkeen. Käyttöaika kaikkina viikonpäivinä kentän aukioloaikojen mukaisesti.

Pelioikeus. Kumppanin on mahdollista hankkia nimetty ja rajoitamaton pelioikeus Keimolan golfkentille. Pelioikeus nimetään kumppanin määrittämälle edustajalle ja siihen ei liity vaihto- tai siirto-oiketta.

Seuran jäsenyys. Kumppanuuden osaksi on mahdollista hankkia myös Keimola Golf ry:n jäsenyys. Golfseuran jäsenyys on edellytys kentällä pelaamiseen niin Keimolassa kuin muillakin golfkenttillä Suomessa. Jäsenyys on pelaajakohtainen ja sillä ei ole vaihto- tai siirto-oikeutta.

Promopäivä. Kumppanilla mahdollisuus toteuttaa golfklubilla omien tuotteiden tai palveluiden esittelypäivän Keimola Golfin asiakkaille. Aikataulu ja promopäivän ohjelma on kumppanin suunnittelema ja toteuttama. Keimolan henkilökunta auttaa käytännön järjestelyissä.