Kenttäyhtiön hallitus tiedottaa
Keimola Golf Club Oy:n hallitus piti järjestäytymiskokouksen. Lisäksi tehtiin päätöksiä kentänhoitoon ja valmistelussa oleviin peruskorjauksiin liittyen.
Hallituksen järjestäytymiskokouksessa (20.5.26) vahvistettiin hallituksen jäsenten yhtiökokoukselta saama mandaatti. Yhtiökokouksen päätöksen mukaan hallituksen muodostavat Mari Sala, Vesa Ström, Arto Riikonen, Jukka Sariola, Mika Lähteenmäki ja Toni Turunen. Hallitus valitsi keskuudestaan hallituksen puheenjohtajaksi Arto Riikosen ja varapuheenjohtajaksi Vesa Strömmin.
Hallitus vahvisti Keimolan hyvän hallintotavan ohjeistuksen, jonka yhteydessä kukin jäsen ilmoitti mahdolliset hallituksen jäsenenyyteen vaikuttavat omat sidonnaisuudet. Hallitus hyväksyi kokouskalenterin ja käsiteltävissä asioissa yhtiön vuosikellon keskeiset sisällöt. Hallitus jätti mahdollisuuden lisätä kokouksia tarpeen mukaan. Tätä pidettiin tärkeänä kentänhoidon kehitysohjelman toteutumisen valvonnan, uuden pumppaamon rakentamisen ja kastelujärjestelmän peruskorjauksen valmistelun osalta.
Hallitus kuuli kenttämestarin katsauksen ja keskusteli pitkään tämänhetkisestä tilanteesta. Kehitysohjelman mukaisesti ulkopuolinen kenttäkonsultti on tehnyt kentän kuntoarvion toukokuun alussa. Arvion mukaan kentän tilanne tällä hetkellä tilanne näyttää paremmalta kuin kahtena viimeisenä vuonna. Kentänhoidon ohjelmaan lisätään raporttiin pohjautuvia toimia. Näitä ovat mm. viheriöiden kasvustossa tehtävät mittaukset.
Toimintasuunnitelman mukaan syksyn investointi on uuden pumppaamon rakentaminen. Tähän liittyen myös kastelujärjestelmän kokonaisuudistuksen suunnittelua tulee jatkaa. Hallitus päätti perustaa projektiryhmän tämän kokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja edelleen valvonnan edistämiseksi. Projektiryhmä tekee hallitukselle esityksen hankkeiden toteuttamisesta.
Muissa asioissa Saraksen pelaajapolkujen asfaltointia lisätään kuluvan pelikauden aikana. Päällystetään loput jo aikaisemmin suunnitellut, mutta viime syksynä säänolosuhteiden takia päällystämättä jääneet reitit. Tilanteessa pyritään mahdollisuuksien mukaan myös lisäämään pelaajapolkujen asfaltointia Saraksen pelaajapolkujen osalta.
Hallituksen seuraava kokous pidetään 3.6.2026
Hallitus
Yhtiökokouksen päätöksiä uutinen