Ravintolan terveiset kauden kynnyksellä
Klubiravintola lähtee raikkaalla otteella ja intoa täynnä kohti kautta 2025. Tervetuloa mukaan!
Talvi on mennyt vauhdilla ja nyt keväällä on taas ollut mukava päästä touhuamaan ravintolamme parissa. Olemme lukeneet tarkasti viime kaudelta saatuja palautteita ja käyneet keskusteluita monien asiakkaiden kanssa, jotta pystyisimme parantamaan toimintaamme yhä paremmaksi.
Tulevalla kaudella tuomme hieman lisää niin hinta- kuin kokovaihtoehtoja kahvilan tuotteisiimme, lisäämme mm. hodareiden tarjontaa ja haluamme myös panostaa yhä enemmän mm. lounaamme laatuun. Ravintola aukeaa kentän kanssa samaan aikaan kahvilapalveluin ja palvelee näin alkuun päivittäin klo 10-19. Huhtikuussa lounas on tarjolla viikonloppuisin 12.4. alkaen ja toukokuun alun jälkeen päivittäin kuten viime vuonnakin. Saraksen väliaikakioski avautuu säiden hieman lämmetessä ja palvelee tuttuun tapaan säävarauksella.
Ravintolan tiimiin on tullut mukaan muutamia uusia kasvoja. Keittiömestariksi on nimetty Joni Helenius (kuvassa vasemmalla), joka siirtyi Delicatessenille Ravintola Kerhosta Tuusulasta. Apulaisravintolapäällikkönä on aloittanut Mikko Nurminen (kuvassa oikealla) joka liittyi tiimiimme Hotelli Tornin palvelupäällikön tehtävästä.
Viime kauden tiimistä Helena salista, Jukka keittiöstä kuin myös Simeon kioskilta jatkaa tänäkin vuonna, joten pystymme hyvin hyödyntämään viime kauden oppeja tämän vuoden toiminnassamme.
Osakkaille olemme miettineet erilaisia etuja ravintolaamme ja julkistamme niitä lähiviikkojen aikana. Lisäksi haluamme olla osana tukemassa Keimola Golf ry:n toimintaa ja tulemme näkymään mukana mm. viikkokisojen palkinnoissa. Delicatessen Open järjestetään la 17.5., joten laittakaa jo päivämäärä muistiin. Uskon että tuo on kisa, jossa osallistumismaksulle on ainakin katetta....