Yrityksille

Yritystapahtuma ei ole pelkkää huvia ja liikunnan riemua – toki sitäkin. Laadukas kutsuvierastapahtuma on oiva tapa luoda tai syventää asiakassuhteita. Henkilöstön sisäinen golftapahtuma normaalista poikkeavassa ympäristössä vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja nostaa yrityksen profiilia.

Keimolassa teemme kaikkemme, jotta tapahtuma on sekä tilaajalle että osallistujille lisäarvoa tuova mieleenpainuva kokemus. Tilaajan ei tapahtuman aikana tarvitse huolehtia järjestelyistä, vaan voi keskittyä olennaiseen, eli muihin osallistujiin, peliin, ulkoiluun ja päivästä nauttimiseen

Kumppanuus on yrityksille kätevä ja edullinen tapa hankkia Keimolasta sekä näkyvyyttä että palveluita. Kumppanuuspaketteja on tarjolla sisällöltään ja kustannuksiltaan kolme erilaista kokonaisuutta. Lisäksi tehdään räätälöityjä paketteja, mikäli hankittavien palveluiden arvo ylittää 3000 euroa.

Peruspalvelut kuuluvat kyseisen kumppanuuspaketin kokonaishintaan. Lisäpalvelulla voi edelleen terästää kumppanuuspaketteja. Lisäpalveluista kumppanuustapahtuma on veloitukseton ja muut maksullisia.